Eilen unta odotellessani ehdin miettiä taas vaikka mitä. Mitä jos olenkin tehnyt elämäni virheen? Olisiko suhde sittenkin voinut toimia, jos olisimme vain päättäneet jatkaa ja tehneet töitä sen eteen? Miten voin luopua yhdestä elämäni tärkeimmästä ihmisestä - vai voinko sittenkään? 

Siinä sitten aikani pyörittyäni ja pohdiskeltuani tulin kuitenkin tulokseen, että ei - ei se olisi enää voinut toimia. Liian paljon oli ehtinyt tapahtua, liian paljon vahinkoa syntyä. Mikäli yhteen palaisimme, "uusi elämä" ei kovin kauaa kestäisi, kunnes palaisi takaisin vanhoihin uomiinsa. Karulta se kuulostaa, mutta valitettavasti tunnen meidät molemmat sen verran hyvin, että tiedän tämän. Ulkopuolisille suhteemme on varmasti näyttänyt ihan toiselta, olemmehan aina olleet hyvä pari erilaisuuksistamme huolimatta, tai varmaankin juuri siksi. Täydentäneet toisiamme. Enkä missään nimessä kiellä, etteikö mieheni olisi ollut hyvä mies minulle, isä lapsilleen. Pitkäänkin. Ja siinä vaiheessa, kun muutos huonompaan on syntynyt, on voinut jo kyseenalaistaa myös minut hyvänä vaimona. 

Summa summaarum... Elämämme yhdessä kesti 20 vuotta. 20 pitkää, vaihtelevaa, usein myös kovin rankkaa, mutta myös antoisaa vuotta. Olen kiitollinen niistä kaikista, enkä niitä pois vaihtaisi, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Monesta vuodesta en muista juurikaan mitään, mikä toisaalta on kovin ahdistavaa, mutta niin vaan sitkuteltiin ja pärjättiin. Pojat ovat jo isoja ja fiksuja nuoria miehiä. He pärjäävät aika pitkälle jo omillaan, vaikka kyllä meitä vanhempiakin vielä tarvitaan. Onneksi. Äitiys on ollut yksi elämäni kasvattavimmista kokemuksista, eikä se häviä minulta mihinkään tämän eronkaan myötä.

Asiat muuttuvat, luonnollisesti. Asioita tapahtuu, luonnollisesti. Elämä kulkee eteenpäin, luonnollisesti. Elämään tulee uusia ihmisiä ja asioita, jolloin joistakin vanhoista toimimattomista on luovuttava. Luonnollisesti. 

Silläkin uhalla, että se sattuu. Eikä mikään uusi voi sitä korvata. Eikä tarvitsekaan.

Uuden tehtävä on olla uusi, vanhalla oli oma tehtävänsä: auttaa minua tulemaan sellaiseksi kuin olen.

 

Kiittäen,

-Sallius-