Kävin tänään kotiuttamassa yhden ompeluseuralaiseni tilaamat silityskalvot. Menin miehen autolla, koska hän rassasi mun kulkuneuvoani. En kauheasti pidä hänen autollaan ajamisesta, se kun on huomattavasti pienempi ja vikkelämpi kuin omani, ja käytänkin sitä vain harvoin. Tämänkin kerran olisin saanut jättää käyttämättä... Voi huoh...

Kaikki, jotka ovat vähänkään liikkuneet "maaseudulla" tietävät, että usein pienet hiekkatiet ovat kapeita ja joskus kuoppaisia ym. Ja myös sen, että "paikalliset", jotka ovat tietä tottuneet käyttämään, saattavat joskus ajaa tuttuja teitään vähän vauhdikkaammin kuin siellä vain harvoin kulkevat. No juu - väistin sitten vähän liian syrjään toista autoilijaa tällaisella pienemmällä tiellä sillä seurauksella, että isännän auto otti vähän kosketusta kuusiaidan kanssa. Naarmuja tuli kylkeen muutama, mutta onneksi ei kovin syviä tai leveitä. Vaan olipa kiva miehelle kertoa, että hups - sain haalattua pari jälkeä autosi kylkeen. Onneksi ne kuulemma saa vahalla suht' näkymättömiin, ettei vahinko ollut loppujen lopuksi kovin suuri, mutta aiheuttihan se vähän mielipahaa kuitenkin. Ja minä kun vain yritin välttää liikaa läheisyyttä vieraan auton kanssa...

Omantunnontuskissani olen nyt pessyt pyykkiä ja täytellyt tiskaria. Onneksi siivosin jo eilen, ettei siihen tarvinnut ryhtyä enää. Nyt olen kärvistellyt tarpeeksi, ja mieskin antoi synninpäästön tuolla vahajutulla, joten hiippailen yläkertaan ja yritän saada aikaiseksi jotain ompeluksia. Tosin ompsukka pitäisi siivota, ennenkuin sinne kunnolla mahtuisi, mutta olen aika haka siirtelemään tavaroita paikasta toiseen vain välttääkseni sen siivoamisen. Yritän siis ängetä kaikkien ihanien kankaiden ja koneiden äärelle ja saada valmiiksi edes jotain. Vaikkakin sitten vain sen keskeneräisen mekon helman...

 

Kivaa lauantaita teille!

 

-Sallius-