Minulle päästösten tekeminen, isojen tai pienten - aivan sama- on aina ollut hankalaa. Moni muu olisi jo tehnyt asian kun minä vasta mietin. Punnitsen vaihtoehtoja, hyviä ja huonoja puolia, mietin riskejä ja vaihtoehtoisesti etuja. Eikä todellakaan ole väliä, olenko valitsemassa karkkeja lauantaipussiini vai tekemässä elämää suurempia valintoja. Se on luonteenpiirteeni.

Elämäni aikana olen joutunut, ja tulen joutumaan, tekemään lukemattoman määrän päätöksiä. Osa tehdyistä on ollut oikeita, osa vääriä - osa on tuntunut oikeilta, mutta osoittautunut vääriksi, ja toisinpäin.  Osa on ollut hankalampia tehdä kuin toiset, mutta mikään niistä on tuskin ollut helppo, minulle.

Ja sitten, kun sen päätöksen olen saanut tehtyä, alan pohtia sen oikeellisuutta. Oliko päätös sittenkään oikea? Mitäpä jos olisinkin valinnut toisin? Ja vielä raskaammaksi pohtiminen käy, jos joku puhaltaa tuulta purjeisiin, kyseenalaistaa päätökseni, tai vaikka ihan hyvää hyvyyttään yrittää saada valitsemaan toisin.

Kamppailen itseni kanssa jälleen kerran. Tätä päätöstä olen veivannut jo pitkään - vatkannut ja vaivannut kuin pullataikinaa. Päätin, ja muutin päätöstäni  - jos vielä kuitenkin-  tein paremman päätöksen, pohjasin sen tosiasioihin, jopa terveyteeni ja jaksamiseeni. Jonkin aikaa olin tyytyväinen päätökseeni, kunnes taas aloin ajatella toisin. Halu kuulua johonkin on suuri, muuhunkin kuin tähän perheeseen, joka on tällä hetkellä elämäni tärkein asia, kiintopisteeni. Halu olla osana jotakin, luoda jotakin, antaa ja saada jotakin.

Tiedän päätökseni, tiedän sen oikeellisuuden. Silti mieli haluaisi muuta ja kyseenalaistaa sen. Päätöksessäni pysyminen on vaikeaa, mutta tiedän pystyväni siihen, vaikka samalla joudun luopumaan osasta itseäni. Olen pitänyt takaoven aivan pikkiriikkisen raollaan tähän asti, mutta nyt on aika sulkea se.

Yksi kausi elämästäni on ohi.

 

-S-