Näitä ajatuksia siis? Päästä - juu ja kyllä. Ja paljon eri aiheista. Taas on varsinainen hullunmylly pyörimässä tupeen alla.

Siis Ajatuksia:

* Ystävyydestä: On se kummaa tuo ystävyys. Miten se oikein syntyy ja miksi? Keiden välille? Jollakin tavalla samanlaisten, mutta kuitenkin erilaisten. Siis tarvitaanhan siihen jotain yhteistä, ainakin että se säilyy, ja eikös se erilaisuus toisaalta opeta molempia osapuolia, jos vain haluaa oppia? Ja mitä siihen ystävyyteen sitten kuuluu? No, vaikka mitä kai. Miten sen sitten kukin itse ajattelee, ja tästähän niitä yhteentörmäyksiä sitten syntyykin, jos ei ajatellakaan ihan samalla tavalla.

Ja edelliseen kirjoitukseeni kommentoin sen verran, että meillä on käsittääksemme tämän ko. ystäväni kanssa välit kunnossa, vaikka molemmat ehkä mietimme vielä toistemme sanoja ja tekoja. Ja tulemme miettimään vielä tulevaisuudessakin.

* Yhteydenpidosta: Olen viime aikoina ollut huono pitämään yhteyttä muihin kuin ihan niihin lähimpiin, jotka samoilla nurkilla pyörivät. Ja aina välillä heihinkin se tuntuu vaikealta. Tällä viikolla olen kuitenkin puhunut kahden sellaisen ihmisen kanssa, jotka ovat minulle omalla tavallaan tärkeitä, mutta yhteydenpito on ollut niin ja näin. Tuloksena kolme ihmistä, jolla ainakin hetkellisesti oli parempi mieli. Ja tänään sain soitettua yhdelle ystävälleni, joka asuu kauempana, ja jonka kanssa nähdään melko harvoin, mutta silloin tällöin kuitenkin. Ehkä vähän useammin sentään soitamme, vaikka vähissä on sekin.

Vielä on vaikka kuinka monta, keneen haluaisin olla yhteydessä, mutta en vain nyt jaksa. Ehkä jonain päivänä taas, toivon. Ja sillä välin voin vaikka muistaa jotakuta kortilla, kaksi on kirjoitettuna ja lähdössä matkaan, kunhan saan aikaiseksi postittaa ne. Minuakin muistetaan välillä kortein tai muin pikku yllätyksin. Se lämmittää mieltäni, vaikken sitä odota.

* Käsitöistä: Koirulit olivat sitä mieltä tässä eräänä päivänä, että neuleeni ei heitä ilmeisesti tyydyttänyt, joten he päättivät purra pyöröpuikon irtipoikkikatki, purkaa neulettani ja kaiken päälle sekoittaa siinä olleet kaksi lankakerää sen tuhanteen sotkuun. Juu, oli kiva yllätys. En olisikaan halunnut sitä valmiiksi, en. Hmm.. No nyt se ei ainakaan valmistu, mutta onhan mulla sentään muita tuollaisia neuleponchoja joita käyttää, onneksi.

Hankinpa viime viikolla pari kerää Novitan 7 veljestä nostalgiaa kun halvalla sain ja kaupanpäälle neulelehdenkin. Tarkoituksena tehdä niistä parit tumput, miehelle ja nuorimmaiselle. Valitsivat itse värit ja tekivät minulle tilauksen. En ole vielä edes koskenut niihin oston jälkeen muuta kuin sen verran äsken, että tarkistin niiden merkin.. Tiedä sitten miksi talveksi valmistuvat, nyt ei ainakaan huvita niitä aloittaa tikuttaa. Sen sijaan kiinnostaisi ommella jotain, mutta riittävän helppoa ohjetta ei löydy, että koneelle pääsisin. Trikoopiponkin ompelu on liian haastavaa, näemmä. Sen sijaan tilasin niitä kaksi kappaletta yhdeltä vanhemmalta rouvalta, joka tekee niitä ihan urakalla ja myy sitten vitosella (!?!) kirpparilla omalla pöydällään. Säästin. Varsinkin vaivaa ja aikaani. Ja siitäpä hienosti seuraavaan asiaan, eli..

* Ajasta: Kyllä se menee niin nopsaan! Käsittämätöntä vallan! Saan päivät kulumaan oikein hyvin ihan vaan kotoillessa, ja jopa nautin siitä. (Siis voiko nauttia siitä, että ei saa oikein mitään aikaiseksi, vai huijaanko itseäni?) (Vastaus: voi ja ei. Joku päivä on vaan niin kiva olla ja ihmetellä, ajatella asioita, toisinaan taas on niin ärsyyntynyt, kun mihinkään ei saa otetta) Mieheni näytti eilen yhtä löytämäänsa kuvaa, jossa esikoisemme on vuoden vanha, eli 15 vuotta sitten! Rapiat 16 vuotta on mennyt pojan syntymästä - mihin ja miten se aika on noin kulunut? Usvasumussa suurimman osan aikaa, vastaan tuohon. Nyt tunnen pitkästä aikaa, että olen saanut sitä usvasumua hälvennettyä, ja ajatuskin kulkee välillä. Toissailtana ennen unen tuloa ideoin tämän vuoden joulukortitkin - noin vain! Hiphurraa! Ja siitä ajan säästämisestä: mihin ihmeeseen minä sitä säästän? Minulla ei paljoa muuta olekaan toistaiseksi kuin aikaa, mutta silti huomaan jättäväni tekemättä tiettyjä asioita, koska niihin menee aikaa. Haloo?

*Koirista: Meillä on kyllä niin maailman ihanimmat terapiakoirat, etten voi muuta todeta! Hyvää ovat tehneet koko perheelle, vaikka välillä vähän ärsyttävätkin. Mitä elämä enää olisi ilman niitä? Kuka tulisi viereen köllimään ihan niin liki kuin vain pääsee (tai jopa päälle), ja herättäisi minut käpsimällä tassullaan, kun huomaa minun olevan hereillä? Rakastan mun tuhmiliinejäni <3

* Ruokavalioista ja liikunnasta: Tiedän, mun ei tarvitse laihduttaa, ehkä kiinteytyminen olisi se mun juttuni. Kokeilen kuitenkin (jälleen kerran) yhtä ruokavaliota, mutta vain, koska kyllästyin jatkuvaan mahakipuuni kun söin hiilarip***aa. Ja siis herkuttelin joka päivä, useasti. Maha reagoi jatkuvasti, joten ajattelin nyt radikaalisti vähentää hiilareita, mutten karppaa hyvästi enkä huonosti. Samalla yritän jatkaa kuntosaliharrastustani niin, että pääsisin taas siihen kuntoon ja vireeseen, missä olin jo ennen juhannusta. Yleisesti ottaen reeni on kulkenut hyvin, mutta eilen vähän tökki. Ja tiedän siihen syynkin. Oma moka. Yritän sen korjata, että pääsen jälleen siihen moodiin, että salilla on ihana käydä ja rääkätä itseään, mutta vain sopivasti. Täytyy vaan muistaa se polttoainetankkaus!

* Säästä: Kyllähän se korpeaa kun taivaalta vihmoo vettä tai räntää ja tuulee niin että tukka ei pysy päässä pitämättä. Odotan siis niitä ihania pikkupakkasia, joita jo oli, ja vaikka vähän saisi tulla luntakin, ei olisi niin kuraisia nuo karvakamulitkaan, kun tuolla ulkona viihtyvät kuitenkin. Eikä sitä myötä keittiön lattiakaan olisi uudesti kuvioitu ja kuorrutettu koirien kuratassuntassunjäljillä... Meillä on e-h-d-o-t-o-n valkoisten sukkien kielto, niihin ei auta sitten punkit pinkit aineet eikä mitkään!

* Parisuhteesta: On se välillä kiva olla parisuhteessa ;) Miestä ei ehkä näe niin usein kuin haluaisi, mutta välillä kuitenkin. Ensi viikonloppuna lähdetään pitkästä aikaa kaksin reissuun, ihan Poriin asti. Siskolle mennään kylään ja tietysti katsomaan Ässät - Ilves -peliä. Odotan kivaa paria päivää, miehen kanssa ja nuorenparin. Jee!

* Elämästä yleensä: Aina ei jaksa ajatella, että kaikella on tarkoituksensa, varsinkaan silloin, kun kaikki tuntuu ikävältä, eikä mikään suju. Ehkä ajatus siitä hämärtyy, kun ei ymmärrä sitä tarkoitusta. Viime aikoina on tapahtunut paljon hyviä ja iloisia asioita, joita olen miettinyt. Joka päivä olen onnellinen siitä, että uskaltauduin irrottaa otteeni vanhasta, ja ottaa hypyn tuntemattomaan. Ehkä en vieläkään oikein ymmärrä tämän muutoksen laajuutta, uskon sen kaiken tulevan sitten vasta ajan kanssa. Mutta olen ylpeä siitä, että olen uskaltanut kuitenkin. Ja olen kiitollinen, että minut on pysäytetty miettimään uudelleen omia arvojani, toimintaani, asennettani. Olen toipumassa omaksi itsekseni, muuttuneena ja kehittyneenä, mutta silti itsekseni. En enää halua olla muiden jatke, vaan oma yksilöni kaikkineen. Tiedän myös, että omien kokemusteni kautta minusta voi olla apua jollekin muullekin, siksi en aio hävetä tai salailla elämäni kulkua ja tapahtuneita asioita, vaikken silti niitä kaikille vastaantulijoille kuulutakaan.

Minä olen minä, tällä hetkellä ja tulevaisuudessa, toivottavasti paranneltuna versiona itselleni ja muille.

 

Siinäpä ne tärkeimmät tänään. Hyvinpä sain pääni tyhjättyä, kun nyt ei tunnu liikkuvan mikään missään ;)

Kiva jos jaksoit lukea - tulethan taas uudelleen!

 

-S-