Sen verran on tämä kulunut kesä herätellyt, että olen alkanut taas haaveilla erinäisistä asioista. Tässä kun mietin, mitä elämältäni haluan ja mitä työtä tekisin seuraavat vuodet, olen tullut tulokseen, että rauha on se mitä kaipaan. Tai ehkä sellainen harmonia elämässä. Enää en jaksa päivästä toiseen vaan suorittaa ja ruoskia itseäni aina vaan eteenpäin ja eteenpäin miellyttääkseni muita, vaan nyt täytyisi löytää se innostuminen ja oma ajatus siitä, mikä tuntuu hyvältä, tai edes sinne päin - pääasia ettei ainakaan pahalta ja vastenmieliseltä, vaikka tokihan siellä epämukavuusalueellakin täytyy toisinaan käydä itseään kehittämässä.

Toisten auttaminen - terveesti- ei oman itsensä kustannuksella, olisi se juttu, mitä haluaisin tehdä. Ja siihen täytyy opetella: itseään kuunnellen ja laittamalla omat arvot järjestykseen. Perhe, kuten minäkin, on kärsinyt viimeisestä kuluneesta reilusta kymmenestä vuodesta, vaikka onhan niinä vuosina toki mahdollistettukin monia asioita. Mutta tästä eteenpäin olen päättänyt kuunnella omaa itseäni ja muiden lähelläolevien ja minulle tärkeiden ihmisten ajatuksia yhteisestä elämänmenosta, enkä enää koskaa toivottavasti joudu samaan tilaan kuin missä pitkään olin.

Onhan tuo aika paljon myös opettanut, ja varsinkin tämä viimeinen vuosi on ollut kovaa koulua kaikille meidän perheessämme ja muille ihan läheisimmille. Mutta voiton puolella ollaan nyt, siitä olen kiitollinen, kuten niin monesta muustakin asiasta. Jos näin ei olisi käynyt silloin kun kävi, olisi meillä jatkettu varmasti samaa oravanpyörää niin pitkälle että olisi kaaduttu suorilta jaloilta. Silloin tilanne olisi ollut vielä pahempi ja vaikeampi parantaa. Joten hyvä näin.

Ja vielä siitä haaveilusta: pitkään olen pyöritellyt mielessäni haavetta rauhallisella paikalla olevasta vanhahkosta isosta talosta, jossa on suuri piha täynnä vanhoja perinnekasveja omenapuista pioneihin, huonekalut eri paria, räsymatot lattiassa ja kaikki vähän sinne päin, kuten meillä tuppaa olemaan. Isossa tuvassa leivinuuni, jossa leivontapäivänä paistetaan leivät ja pullat, piirakat ja laatikot. Vieraita kävisi usein, kutsumattakin, ja talossa asuisi onnellinen perhe, joka osaisi nauttia hetkestä, olemisesta ja itse tekemisestä. Emäntä häärisi päivät pitkät rimpsuesiliinassaan touhuamassa milloin mitäkin ja silloin kun ei touhuaisi, voisi istuskella lasiverannalla ikkunapenkillä ihmettelemässä elämää ja vaikka kutomassa sukkaa tai lukemassa hyvää kirjaa...

No, aika paljon puuttuu, että tällainen idylli täyttyisi, mutta onhan mulla sentään se rimpsuessu ja sukankudin... Eikä sitä koskaan tiedä.

 

<3

-S-