Takana on ihan kamala viikko, ja edessä myös. Onneksi välissä on tämä viikonloppu! Töissä on sellaista hurlumheitä, ettei monikaan uskoisi, vaikka tietäisi. Kotona melkein yhtä vauhdikasta, ei vaan niin stressaavaa.

Alkuviikosta nuorimmaiselta varastettiin koulun pihasta uusi  temppupyörä. Aamusta oli kuulemma tullut niin kiire, ettei ollut muistanut lukita pyöräänsä ja sitten se olikin jo myöhäistä. Poikien kavereiden kautta olemme saaneet tietoomme, kuka sen luultavasti vei, ja poliisikin on asian jäljillä, mutta hidasta tuntuu olevan. Eipä taideta enää ikinä nähdä sitä pyörää... Harmittaa, ja varsinkin lapsen puolesta, mutta minkäs teet. Kovat on oppirahat herralla juu...

 

Mies vei pojat jäähalliin katsomaan peliä. Minua kehotettiin tekemään sillä välin kaikkea mukavaa, sellaista josta nautin. Niinpä. Tein sitten perheelle pitsaa. Ja täytin tiskikoneen. Siivosin keittiötä. Ruokin otuksen. Luin paikallislehden. Kirjoitin sähköpostia. Vastasin puheluun, joka ei onneksi koskenut sitä asiaa mitä pelkäsin, vaikka liippasikin. Niin, ja mietin viime viikon tapahtumia. Huoh. Ei todellakaan sitä, mistä yleensä nautin, paitsi pari juttua noista.

Mutta mikäs tässä. Jos vaikka olisin saanut vähitellen nollattua pääni työasioista, tai jos en nyt ihan nollattua, mikä tuskin on edes tässä tilanteessa mahdollista, niin vähän edes raivattua, ja laskeuduttua viikonlopputunnelmaan. Se on kuulkaas nyt ja tässä.

Taidanpa kaataa lasillisen viiniä sen kunniaksi.

 

-S-