...Ja aikaakin kulunut viime postauksesta, itse asiassa sainkin asiasta jo palautetta. Josko taas ryhdistäytyisin...

Viime viikko oli melkoisen mahdoton töiden ja muiden touhujen osalta, ei paljoa ehtinyt eikä varsinkaan jaksanut kirjoitella sähköposteja, saati tänne. Sekaista suherrusta, narinaa ja nurkumista olisi ollut kirjoitelmani, joten päätin olla kirjoittamatta. Siis se oli ihan harkittu päätös, ei pelkkää laiskuutta. Viikko huipentui eilisiin E:n kymppisynttäreihin, jotka osaltaan vaativat jonkin verran valmistautumista ja puuhaa, vaikka leipomukset jätinkin ihan suosiolla minimiin. Onneksi herkkuja löytyy nykyään vaikka millä mitalla kauppojen pakastealtaista, ei enää tarvitse hermoilla tarvikkeiden hankkimisista eikä leipomusten onnistumisista. Sen kun lykkää kuumaan uuniin, ja muistaa ottaa ajoissa pois, tai vaihtoehtoisesti nostaa pakastimesta sulamaan tarpeeksi ajoissa, hyvin pärjää. Ja onneksi löytyy ihania sukulaisia, jotka jaksavat vielä ilahduttaa itse tekemillään herkuilla: kiitos R-täti!

Kiitos myös kaikille synttäreillä kävijöille, oli ihanaa nähdä teitä kaikkia! Mukavaa kun jaksoitte lähteä ajelemaan, ja viihdyitte ilonamme!

              ********************

Sitten harpataankin viime viikonloppuun, reissumme päämääränä Varkaus-Savonlinna -välimaasto. Koko perhe oli odottanut tuota reissua, onneksi nuorimmaisemmekin parani taudistaan, että pääsimme lähtemään. Viikonloppu oli erittäin rentouttava, reseptinä hyvä seura, ruoka, juoma, ja oleileminen keskellä hiljaisuutta ja rauhaa. Ei ollut kotihommia, ei jatkuvasti soivia puhelimia, tenavien kaverihössötyksiä ja reenikuljetuksia, vaan mukavaa ja leppoisaa yhdessä oloa, koiruuksia, juttelua. Viime kerralla siellä käydessämme sairastuimme koirakuumeeseen, nyt saimme uutta jännitettävää, päiviteltävää ja ajateltavaa. Mutta se jääköön vielä salaisuudeksi, kunnes asia on sovittu kuntoon ja on oikeasti lähellä toteutumista... Hih hii, jänskättää...  Ja kyllä, kaikille epäilijöille tiedoksi, että on ihan hullua, on. Mutta olemme ukkoseni kanssa yhdessä ymmärtäneet ja päättäneet, että elämästä täytyy myös nauttia, vielä kun siihen on mahdollisuus. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Ja kun nyt tarjoutui tilaisuus...

Tulipa napsittua muutama kuvakin reissulta:

Kävimme huviajelulla testaamassa lossiyhteydet. Pojat eivät ole koskaan kyseisellä härvelillä menneet, en varmaksi muista olenko minäkään. Hauskaa oli, hyvin kulki.

Köyhän miehen Titanic. (Tosin pysyi huomattavasti paremmin pinnalla..  onneksi..)

Samaisella huviajelulla kävimme Oravissa ihailemassa satamaa ja kaunista siltaa. Tie oli varsinaista ylä-alamäkeä, jossa vatsanpohjasta kutkutteli jatkuvasti. Särkänniemi ja muut huvialueet jäivät pahasti kakkosiksi, kiitos "ek-kuskimme"... ;)

Päivän puusavotassa nuoriherra E löysi valtavia kaarnanpaloja, joista sai monta kaarnavenettä. Niitä herrat värkkäilivät tovin jos toisenkin, ja illan pimennyttyä veneille koitti vesillelasku:

 

 

Kaarnaveneitä taisi olla neljä, ja kaikki olivat jollekin omistettuja: lossin kuljettaja teki poikiin vaikutuksen, eikä vähiten siksi, että nuoret miehet kipusivat lossin koppiin ihmettelemään "hurjaa" työpaikkaa, ja kuski vielä morjensteli meille niin tullessamme kuin lähtiessämmekin. Ymmärsi varmaan, että se oli  pojille kokemus, vaikkei kaikille niin ihmeellistä olekaan. H-vaari sai oman veneensä, samoin emäntämme S. Kauniita olivat veneet tuikutellessaan pimeässä.

Näihin tunnelmiin...

-S-