Arvoin tuossa jokunen hetki sitten, kirjoittelisinko tänne muutaman rivin kuulumisia, vai kävisinkö heti kirkkaiden ja raparperien kimppuun taikoen niistä likööriä syksyn ja talven iltojen iloksi, nyt kun muu väki on ulkoilemassa. No, ei kauaa tarvinnut arpoa, kun muistelin hetken toissailtaista yritystäni saada jotain enemmän tai vähemmän järkevää kirjoitettua, kun molemmat jälkikasvuni vuorotellen kyselivät ja kommentoivat kaikkea. Päättämätön  Minun sielulleni tämä rauhassa kirjoittaminen on mannaa, en millään pysty keskittymään, jos joku häiritsee koko ajan.  Sen toisen vaihtoehdon voin tehdä sittenkin, vaikka koko muu poppoo olisi tässä pyörimässä, se ei vaadi niin huomiotani. Eikä mitenkään sillä, että sitä hommaa osaisin tehdä vielä silmät kiinni, vasta toinen kokeilu sitä sorttia on alkamassa.

Tosiaan, kohtapuoliin olen aloittelemassa raparperiliköörin valmistamista. Vihdoin ja viimein sain hankittua sen nestepuolen, vaikka olen jo jonkin aikaa sitä miettinyt. Syksyinen puolukka-karpalo-kokeiluni sai niin positiivista palautetta, että innostuin ideoimaan muitakin. Ja nyt vähitellen, kun sopivaa satoa kypsyy, laitan uusia makuversioita tulemaan. Ehkäpä sukulaiset saavat tänä jouluna pullolahjoja, mikäli kokeiluni onnistuvat. (Ja saan haalittua kasaan lisää sopivia pulloja, niiden kun pitäisi olla sellaisia melkoisen pieniä, siis sopivan kokoisia...) Ja sitten vaan ideoimaan pullopusseja, tai muuta rekvisiittaa.

Joulusta tulikin mieleeni, että kävin tänään kirjastossa selailemassa käsityölehtiä löytääkseni uusia innostavia malleja, joilla ylläpitää tätä alkanutta ompeluintoa. Ja kuinkas ollakaan, mukaani tarttui jo joululehti, jossa oli lahjaideoita. Kaikki minut tuntevat tietävät, että olen sellainen lahja-ihminen: aivan sama, mitkä kissanristiäiset ovat, mutta jotain on aina vietävä tuliaisiksi. Niin niin, tiedän: välillä se on rasittavaa, kun mietin ja pähkinöin, ja kyselen neuvoakin, mitä voisin viedä, kun haluaisin, että viemisissä olisi joku juttu,  ja se miellyttäisi lahjan saajaa. Ukkokultani on aina aivan stressissä, kun asioita pohdin ääneen, ja varsinkin, jos erehdyn kysymään häneltä mielipidettä asiaan. Siitä saan varmasti loihdittua ainakin itselleni ärsytyksen, hän kun sysää vastuun viemisistä AINA minulle. Jostain kumman syystä...  Mutta  sen verran on hänkin oppinut yhteisten vuosien myötä, että jos menee yksin johonkin, varaa jotain viemistä mukaansa: yleensä sen virkaa toimittaa skumppapullo. Vanhakin koira voi siis oppia uusia temppuja!Nauru

Ja viemisistä vielä: eilen meillä oli joukkueen kokous- ja grilli-ilta valmentajallamme, ja sinne kokosin mielestäni aikas mukavan tuliaisen. Ostin valkoisen puutarjottimen, jolle laitoin kaksi ompelemaani leipävenettä (kuvat edellisessä postauksessa), ja niistä yhteen laitoin leipomiani pieniä perunarieskoja, ja toiseen erilaisia karkkeja. Sitten koko hökötys sellofaaniin, ja kaunista, valmista tuli! Harmi, etten tajunnut  ja ehtinyt siinä hötäkässä ottaa valokuvaa, enkä sitten myöhemminkään enää viitsinyt sitä heillä kuvata. Mutta melkoisen raikas ja kesäinen oli, ja mikä tärkeintä: tuntui miellyttävän saajia.

Muutenkin eilisilta oli ihan mukava: joukkueemme on aikas vauhdikasta porukkaa, eikä tylsää ehtinyt tulemaan. Evästykset olivat maistuvat, ja illan isäntä innostui tarjoilemaan yhtä sun toista sorttia juotavaakin. Kuinkahan monella oli tukka kipeänä tänään? Viaton 

Ja loppuun vielä kiitokset blogini ensimmäisille lukijoille, ja kommentoijille! Tästä saa vinkata muillekin.. Silmänisku

-S-