Siksipä kai tätä ketutustakin voisi kutsua, se kun ei tunnu lakkaavan lainkaan. Tosin osa sen syistä vaihtuu, osa pysyy edelleen samana...

Tuosta työn alkamisesta taas loman jälkeen olen vähitellen pääsemässä yli, ensimmäinen työviikko on osittain ollut sellaista pehmeää laskua, mutta ensi viikolla sitten rytistellään taas vauhdilla - suunta ei vielä tiedossa.
Lisäksi harmaita hiuksia tuottavat vanhempi nuorisolaisemme, ja koirulimme. Tuon jälkimmäisen kanssa noudatetaan nyt kymmenisen päivää a-r-m-o-t-o-n-t-a aikataulua, jotta saataisiin moppe kuosiin, mutta ikäväkseni täytyy todeta, että samalla tässä valmistaudun siihen pahimpaan vaihtoehtoon =(

Olen ollut Maisan asiasta yhteydessä erääseen lähistöllä asuvaan koirakouluttajaan ja hänen koulutusohjelmallaan etenemme nyt toistaiseksi. Kuri on kova kuin armeijassa, samoin aikataulu. Minä kun tunnetusti olen hieman allerginen kaikelle orjallisesti noudatettavalle, ei tuohonkaan siirtyminen ihan onkelmitta tapahdu. Pääkoppa protestoi kovasti, jaksaminen tämän kaiken kanssa on koetuksella, eikä valoa tunnelin päässä näy. Siksipä otin tänään @postilla yhteyttä erääseen tunnettuun koirakouluttajaan, josko häneltä irtoaisi mielipidettä, tuleeko tuosta koirasta vielä Koira, vai paheneeko vain. Mutta sitä vastausta voin joutua odottelemaan, ja siihen asti mennään tuolla aikataulutuksella.

Muutenkaan ei mikään huvita, mitään en saa aikaiseksi, vaikka halua olisi, ja kaikki tympii. Kesäkin meni jo ennenkuin ehdin tervehtiä...

Voihan elämä, että tällaistakin vielä!


-S-