Tautia on takana jo reilu viikko. Olo vaihtelee melko paljon päivästä riippuen. Eilen tuskastuin ja hermostuin tähän särkevään, väsyneeseen ja voimattoman olotilaan ja pistin vauhtia kroppaan: tyhjensin ja täytin tiskikoneen, pesin pyykkiä, kannon puita sisälle ja touhusin. Ei hyvä. Ei hyvä. Silti tein samoja asioita tänäänkin, ihan vain koska kyllästyttää, ärsyttää, harmittaa.

Tähän turhautuneisuuteen kun lisätään vielä raha-asioita, hyödyttömyyden tunnetta ja väsymystä, alkoi silmänesteet tulvia yli äyräidensä. Pitkästä aikaa. Ja juuri sen verran, että sitä voi itkuksi, siis oikeaksi itkuksi, kutsua. Auttoiko se, en tiedä. Mutta tiedänpä, että kun tarpeeksi asioita taas kasaantuu mielen päälle, itku tulee - siis osaan ja pystyn taas itkeä. Mutta paljon se nykyään vaatii. 

Ja kyllä, yritän pitää mieleni ja tunteeni kurissa. Kaikki on hyvin. Paremmin kuin monena muuna hetkenä, ja olen siitä onnellinen. Oikeasti. Tiedän, että olen, vaikka aina sitä en jaksakaan muistaa, mutta useimmiten kyllä.

 

-Sallius-