Taas on aikaa kulunut viimeisestä kirjoituksesta. Olen päässyt ihaniin kesätöihin, joiden ansiosta olen joutunut harkitsemaan ammatinvalintaani uudemman kerran. Ja minä kun olin niiiiiin varma, että kokki minusta tulee. Ja olin niiiiin tyytyväinen, kun olin vihdoin ja viimein löytänyt sen oman jutun, mikä kiinnostaa. 

Ja kuinkas sitten kävikään? Hoitajan hommat vanhusten parissa ovat vieneet minut täysin mukanaan. Keittiöhommat eivät kiinnosta pätkän vertaa enää, vaan ajattelin lennosta vaihtaa suunnitelmia ja ilmoittaa, että kiitosta vaan valinnasta, mutta en haluakaan aloittaa kokin opintoja, vaikka niin ponnekkaasti ilmoitin, että minusta tulee rautainen ammattilainen. No, olisihan tullutkin, jos sitä haluaisin tehdä. Nyt vaan kävi näin.

Elokuussa on haku työvoimakoulutukseen, joka alkaisi marraskuussa - sinne aion päästä, lähihoitajaksi opiskelemaan. Tämänhetkiseltä pomolta täytyy kysyä, löytyisikö sieltä hommia siihen asti, jos/kun koulu alkaisi. Saisi lisäpisteitä ja kokemusta, nyt kun olen saanut jalkani sinne oven väliin. Onhan minulla tuota hoitokokemusta muutenkin muutamia vuosia takana, ja yksi koulutuskin, vaikken niitä hommia ole tehnytkään. Ja eiköhän hyvälle hoitajalle löydy aina töitä, siihen luotan.

Vaan eipä tässä voi kuin ihmetellä, kuinka elämä kuljettaa. Ja onneksi kuljettaa, kunhan muistaa vaan napata sopivassa vaiheessa ohjat itselleen, ja luottaa siihen, että oikeaan suuntaan mennään, esteistä ja mutkista huolimatta.

 

-Sallius-