... ja niin se toimi tälläkin kertaa. Niin käy aina. Aina.

Minä kun menen sohvalle pitkäkseni, on aika päivästä sitten mikä tahansa, puhelimet alkavat soida. Viimeistään siinä vaiheessa, kun olen ihan ihan liki sitä hentoa horrosta, josta vaikka ihan vahingossa voisi lipsahtaa unosten puolelle. Sitten se pirahtaa - oma tai työpuhelin - tai molemmat, vuorotellen. Joskus siis useammankin kerran, jos vahingossakaan yritän uudelleen mennä köllölleen. Testattu on, useasti. Tänään nousin suosiolla, ei kiinnostanut puhua kenenkään kanssa, ainakaan työhön liittyvistä asioista. Onneksi on tynkä viikko, jotenkin on väsy taas.

Kaupasta hain pussillisen suklaamunia, suklaata ja pääsiäisrakeita, mämmiä ja vaniljakastiketta. Loput saa huomennakin, eikä niin ole väliä vaikkei saisikaan, kunhan pääsiäisherkut ovat olemassa. Otinkin jo varaslähdön, ja maistoin mämmiä vaarini vanhasta, ihanasta jälkiruokakiposta, päälle Vanillaa ja Savonialla suuhun. Sillä jaksaa iltaa eteenpäin.

-S-