Tämänkin päivän tunnistan hyväksi, vaikkei vallan mahtivireinen olekaan. Viime yönä tuli nukuttua vähän huonosti, jätin ottamatta lääkkeet, kun ajattelin, että savusaunan ja turvehoidon jäljiltä nukuttaa varmasti muutenkin, olo kun oli melkoisen raukea. Mutta kun koitti nukkumaanmenoaika, ei uni meinannutkaan tulla, vaan väänsin ja käänsin sängyssä. Jossain vaiheessa sitten nukahdin ja heräsin, nukahdin ja heräsin taas. Aamulla oli aikainen herätys, esikoisen koululla oli palaveri. Muutaman seuraavan koulupäivän jälkeen alkaa toivottavasti suunta hahmottua, toivotaan, että olisi saanut lopullisen herätyksen tämänaamuisesta. Päivä kerrallaan.

Keskusteluja ja palavereja onkin tälle viikolle siunaantunut melkoisen paljon normiviikkoon verrattuna. Ne vievät hurjasti energiaa päivistä, mutta hoidettavahan ne on. Onneksi olen vielä toistaiseksi kotona, helpottaa järjestelyjä.

Olen nyt oppinut ottamaan myös omaa aikaa ihan vaan itselleni esim. ystävien parissa. Parina edellisenä iltana olen kahden ystäväni ja ihanan pikkuisen rimprenssan kanssa lumpustellut pitkin kyliä, tutustunut mahtaviin ihmisiin ja nauttinut erilaisesta sosiaalisesta elämästä. Minullehan uusien ihmissuhteiden luominen on aina ollut hankalaa, mutta näihin koteihin minut on sydämellisesti otettu vastaan ja toivotettu tulemaan jatkossakin. Nämä ihmiset ovat vanhempia ihmisiä, elämää paljon nähneitä ja kokeneita. Heidän luonaan saan ihastella silmät selällään itse tehtyä, hyvällä tavalla vanhanaikaista ja maanläheistä elämää, kuunnella korvat höröllä tapahtumia kauan aikaa sitten, sekä maistella tutulta maistuvia, mutta silti uusia makuja. Siitä nautin, sellaista kaipaan. Ihan tulee mummula-ajat ja lapsuus mieleen... <3

 

Mummulatunnelmin,

-S-