Eilen oltiin istumassa iltaa tuttavaperheen luona, ja tuttuun tapaan ilta venyi pitkälle yöhön ja aikaiseen aamuun... Nukkumaan pääsin puoli kolmen aikoihin. Yllättävän pirteänä kuitenkin heräsin kahdentoista aikoihin, ja kun mies lähti jossain vaiheessa päivää Maisan kanssa lenkille, päätin tehdä karjalanpiirakoita.

Olen muutama viikko sitten ottanut talteen jostain hyvän oloisen reseptin, mutta tietenkään en sitä mistään tähän hätään löytänyt. Marttojen sivuilta sitten löysin sellaisen, joka vaikutti ihan kokeiltavalta.

Ja nyt VAROITUS!: jos joku pulikan valtiatar tätä sattuu lukemaan, kannattaa lopettaa tähän, tai jatkaa sitten omalla vastuulla. Minun vakuutukseni ei korvaa naurusta ratkennutta mahanahkaa tai sijoiltaan menneitä leukaperiä, ei myöskään kastunutta tietokonetuolia tai muuta vastaavaa vahinkoa...

 

 

*TIRSK TIRSK*

Tällaisia ruttanoita sain aikaiseksi...

Ei tuo rypyttäminen todellakaan ole kovin helppoa, ei ainakaan jos näillä hermoilla pitäisi saada kauniita, oikeasti riisipiirakan näköisiä aikaiseksi. Eikä minulla tietenkään ollut sitä pulikkaa - kaulimella tein ja vähän oikaistun version vielä, jossa taikina kaulitaan puolen sentin paksuiseksi levyksi ja lasilla otetaan pyöreitä renkuloita, jotka sitten sillä pulikalla pitäisi kauniin soikeiksi saada. Minulla tuli vähän minkä muotoisia sattui, eikä täytettäkään kaikissa taidan juuri saman verran olla, mutta eipä se tahtia haitannut. Monta pellillistä syntyi noinkin, ja ihan hyvältä ne maistui. Maistui, maistui!

Ja mikä siis tärkeintä tässäkin projektissa, sain jotain aikaiseksi, enkä edes menettänyt hermojani kertaakaan. En edes silloin, kun voi-vesi-seoksella noita valmiita voitelin, ja pullasuti päätti ajoittaa karvanlähtönsä juurikin samaan saumaan.

Että ylpeä olen, ja teen ehkä toistekin. Jotain kun vielä taisi jäädä parantamisen varaa...

 

-S-