Joulun odotus on herättänyt minutkin horroksesta väkästelemään pieniä juttuja. Voi jopa sanoa, että olen pitkästä aikaa innostunut, ja innostuksen syy ovat nämä tähtikranssit:

IMG_3824.jpg

IMG_3825.jpg

IMG_3826.jpg

Lidlissä on myynnissä askartelusetti, jossa on ainekset kolmeen erikokoiseen kranssiin. Tähdet ovat esileikattuja ja uritettuja, joten irrottaminen ja taittelu on helppoa, sommittelu kranssipohjalle vähän haastavampaa, ainakin minusta... Yhden kun teki, homma kuitenkin helpottui, ja onhan pakkauksessa jonkin sortin ohje siihen sommitteluunkin. Kuumaliimalla liimaaminen oli helppoa ja tähdet pysyvät paikallaan vaikkeivät ole kuin parista kohtaa kiinni. 

IMG_3827.jpg

Nyt on kaksi satsia tehty, ja mieli tekisi vielä lisää. Nämä koukuttavat... Tänä vuonna aion antaa näitä joulukukan ja muun pikkumuistamisen sijaan niille, joille jotain haluaa antaa, muttei oikein tiedä mitä. Voi olla, että joihinkin kiedon kaunista nauhaa ympärille tai sitten en, sellofaaniin ajattelin joka tapauksessa ne nätisti pakata. 

IMG_3828.jpg

Mitäs sinä tykkäät näistä? Ottaisitko itse mielelläsi tällaisen kranssin vastaan joulumuistamiseksi?

 

Leppoisaa toista adventtia!

-Sallius-